Demi on 23-vuotias kampaaja, joka leikkaa ilmaiseksi vähävaraisten hiuksia Hurstin leipäjonossa. Annika Martikaisen ohjaama Köyhien kampaamo esitetään lauantaina 5.5. klo 17:00.


04.05.2012 | Festivaali

Liian unohdetut elämät

Unohdettu Elämä on Turun Kinopalatsissa vuosittain järjestettävä humanistinen elokuvafestivaali, joka pyrkii nostamaan esiin aiheita, jotka eivät valtamedioissa juuri sijaa saa.

Saksalais-amerikkalainen dokumentti Skateistan: Four Wheels And A Board In Kabul kertoo Afganistanin ensimmäisen skeittikoulun lannistumattomista nuorista. Marc Singerin Dark Days New Yorkin metrotunnelissa asuvista asunnottomista ja brasilialaisen Marcos Pradon Estamira Rio de Janeirolaisen skitsofreenikon arjesta.

Lauantaina esitetään myös sarja lyhytelokuvia, joihin kuuluu mm. Annika Martikaisen Köyhien kampaamo. Se kertoo nuoresta kampaajasta, joka leikkaa ilmaiseksi vähävaraisten hiuksia Hurstin leipäjonossa. Samalla se kertoo siitä, kuinka tärkeää ihmiselle on sulautua joukkoon, välttyä tuijotukselta ulkonäkönsä takia ja tuntea itsensä viehättäväksi. (ae)

Unohdettu elämä -elokuvafestivaali, Kinopalatsi 4.-6. toukokuuta. Koko ohjelma: http://unohdettuelama.fi, ks. linkki ohessa .

Satunnainen juttunosto

Juttuarkisto
Turun Aika -näköislehti

Turun Aika -näköislehti

Lue näköislehti