Lupaus
Ilkka Vanteen Lupaus-elokuvan ensi-iltaa aikaistettiin kahdella viikolla, että se saatiin teattereihin itsenäisyyspäiväksi. Ja mikäs sen sopivampaa, onhan Lupaus tarina kolmesta nuoresta naisesta, jotka sodan syttyessä päättävät liittyä lottiin.
Anna (Karoliina Vanne) päätyy ilmavalvontaan, Mona (Laura Birn) eläinlääkintään ja Ruth (Hanna Lekander) kenttäsairaalaan. Kukin saa koulutuksen tehtäväänsä, muttei edes osaa aavistaa, mitä annettu lottalupaus tulee heiltä vaatimaan. Sotaan kun ei kuitenkaan oikein pysty valmistautumaan.
Huomautettakoon että aikataulun aikaistaminen tuskin on aiheuttanut hätiköintiä elokuvan viimeistelyssä, onhan se esitetty Suomen Eduskunnalle jo syyskuun puolivälissä. (ae)
Lupaus, ensi-ilta perjantaina 2. joulukuuta – Julia 3 ja Kinopalatsi 2.