Maailmankaikkeus Turussa
Muutama vuosi sitten astrobiologit Harry ja Kirsi Lehto Turun yliopistosta miettivät, miten olisi mahdollista konkretisoida se kaikki, mitä on alkuräjähdyksestä tähän hetkeen maailmankaikkeudessa tapahtunut.
Eli siis aika paljon kaikenlaista alkuräjähdyksestä Voice of Finlandiin.
Sitten he huomasivat, että matka Harryn työpisteestä Tuorlasta yliopistolle, jossa Kirsi työskentelee on vähän alle 14 kilometriä, kun taas maailmankaikkeuden ikä on 13,7 miljardia vuotta.
– Niinpä sitten suunnittelimme reitin, jonne on aikajärjestyksessä laitettu kohteita, joissa selitetään, mitä milloinkin on tapahtunut. Reitti on noin 14 kilometriä, mutta jos materiaalit lukee tai kuuntelee, niin kahdeksisen tuntia sen kävelemiseen menee, Harry Lehto kertoo.
Reitin varrella on myös geokätköjä, jos kuka sellaisista on kiinnostunut. Opaskyltit ovat kohtuullisen hyvät ja vain muutamassa kohdassa pitää hieman arpoa suuntaa.
*
Kokeillaanpa. Matkalle lähdetään siis alkuräjähdyksestä eli Tuorlasta ja ensimmäinen rapakivilohkare, jollaisia reitin varrella on siellä täällä, on heti mäen alapuolella. Sen messinkilaatta kertoo, että ”aineen energiamäärän ylittäessä säteilyn energiamäärän alkaa aineen aikakausi”.
Selvä. Jatketaan. Polkupyörällä matka taittuu nopeasti. Ensin Tuorlan maalaismaiseman läpi kärrypolkua pitkin meren rantaan ja sieltä edelleen kohti Kaarinan keskustaa. Kuljetaan kauniin tammimetsän vieritse ja ulkokaarinalaiselle tulee taas muistutus siitä, että sehän on keskustastaan huolimatta aika hieno kaupunki.
Tietoa tulee tipoitellen ja loppua kohden kiihtyvään tahtiin. Jos haluaa, tietoa on saatavilla aika lailla enemmänkin, oheislukemistoksi voi ostaa Aikakirjan, johon on koostettu useita asiantuntijatekstejä, jotka syventävät messinkilaattojen tietoja.
*
Kaarinan keskustasta siirrytään Vanhaa Viipurintietä omakotialueiden läpi ja lopulta moottoritien yli Lausteen suunnalle. Siellä reitti luikertelee metsätietä pitkin kunnes lopulta tullaan Itäharjun reunaan ja jatketaan sieltä edelleen Vasaramäkeen ja Kupittaanpuiston läpi yliopistolle.
Mielenkiintoista on se, että kun on ensin polkenut 13 kilometriä niin vasta sitten alkaa tapahtua. Saamme tietää, että planeettamme on joskus, aika äskettäin eli 900 miljoonaa vuotta sitten, ollut lumipallomaa, siis jättimäinen lumipallo!
Hämeenkadulle tultaessa puolestaan ollaan jo melkein nykyajassa, vuodessa 575 miljoonaa eaa. Etelä-Suomi oli silloin matalan meren peitossa ja Hämeenportin tienoilla hillui sieni- ja onteloeläimiä – ei edistystä siellä siis.
Kun sitten vihdoin astutaan yliopiston tiedonportaille, ollaan päästy jo dinojen joukkotuhoon ja nisäkkäiden valtakauden alkuun.
Ja lopulta, pari metriä ennen kuin matka päättyy, kuvaan astuu ihminen. Aika mitätön ja nuori tyyppi. Jos jotain, niin aikavaellus tosiaan laittaa asiat mittasuhteisiin!
Roope Lipasti
Lisätietoa reitistä: www.aikavaellus.fi.