Okkultistista Naantalin natsiksi
Tuore kirja esittelee suomalaista salatiedettä. Yksi oudoimmista tämän genren persoonista oli naantalilainen Pekka Siitoin, joka aloitti okkultistina ja päätyi valtakunnanjohtajaksi (omasta mielestään nyt kumminkin).
Turkulaiset muistavat Pekka Siitoimen (1944-2003) kuvista, joissa hän poseerasi hitlerviiksissään hakaristilipun edessä natsiunivormussa. Uusnatsisekoilunsa ohella – ja ennen – hän oli myös okkultisti ja melkoinen tarinankertoja. Siitoin esimerkiksi syntyi Varkaudessa, mutta väitti olevansa ottolapsi. Hänen oikea isänsä olisi ollut saksalainen upseeri ja paroni – ja äitinsä suomalais-venäläinen huora (Siitoin ei koskaan arvostanut naisia erityisen korkealle).
Okkultisti tulevasta valtakunnanjohtajasta tuli jo varhain. Siitoin julkaisi lukuisia kirjoja, joissa kehitteli toinen toistaan erikoisempia teorioita. Satanismi kiehtoi häntä erityisesti. Vuonna 1971 hän kohtasi ufoja ja julkaisi kohtaamisesta valokuvankin. Myöhemmin Siitoimen kuolinpesän ostaneen osto- ja myyntiliikkeen omistaja kertoi nähneensä alkuperäisen kuvan, jossa ei ollutkaan valopalloja – tai ne oli tarkoituksella sumennettu. Oikeasti valopallot olivat Siitoimen paljaat pakarat.
1980-luvulle tultaessa Siitoin oli omaksunut uusnatsiaatteen, jota toteutti hyvin teatraalisesti poseeraamalla natsiasuissa ja tekemällä natsitervehdyksiä aina kuin suinkin saattoi ja muulloinkin. Sinänsä häneen suhtauduttiin jonkinlaisena pellenä, mutta Helsingissä sijainneen kirjapainon tuhopolton jälkien johtaessa häneen (ja oli siinä vähän muutakin), Siitoin joutui vankilaan muutamiksi vuosiksi. Hän kuoli vuonna 2003 syöpään.
Siitoin itse totesi itsestään: ”Irstailija olen kyllä, olen perverssi. Äitini toivoi minusta teologia, mutta minusta tuli rivologi”.
Tässä muutamia erikoisia tapauksia Siitoimen elämänvarrelta poimittuna tuoreesta Valonkantajat-teoksesta jossa esitellään suomalaista salatiedettä.
• Vuonna 1972 Siitoin julkaisi viisivuotiaan lapsensa kanssa käytyjä keskusteluja kirjassa nimeltä ”Petrin ufokokemukset”.
• Siitoin oli kovasti naisten perään ja hänen riiteissään – tai fantasioissaan – harrastettiin usein ryhmäseksiä. Tai sexiä, kuten hän sen tapasi kirjoittaa. Yksi riitti alkoi niin, että riisuttiin vaatteet pyramidiksi ja tuijotettiin toisten sukupuolielimiä kahdeksan minuutin ajan. Vuonna 1973 Siitoin ilmoitti haluavansa olla ensimmäinen suomalainen, joka harrastaisi yhdyntää ufonaisen kanssa. Tarina ei kerro onnistuiko hän tavoitteessaan.
• Siitoin uskoi mm. jälleensyntymiseen ja tunsi myös manalan käytännöt: ”Kerrankin hyökkäsi [manalassa] eräs kapteeni kimppuuni ja alkoi hakata minua ruorilla, kunnes sain selvitettyä hänelle, että hän oli kuollut jo 30 v sitten, joten olisi syytä jo rauhoittua.”
• Hengenoppilaan tuli pyrkiä olemaan siisti: ”Niin ihmeelliseltä kuin väitteeni kuulostaakin, niin henget tuntevat fyysisen ihmisen hajun, ja jos esim. jalkahiki haisee kovasti illalla, niin tuskin ne mielellään tulevat vierailemaan luonamme.” Pukeutumisvinkkejä Siitoin neuvoi ottamaan englantilaisista tv-sarjoista.
• Siitoimen mukaan ilman kuuta ihmiset kuolisivat aina nukahtaessaan, koska ilman kuun voimia ihmisen henki ei palaisi herätessä takaisin Maan päälle suorittamaan karmaansa.
• Liitto Saatanan kanssa solmitaan (no, sitä ennen on yhdyttävä neitsyeen) frakissa tai mustassa viitassa uudenkuun aikaan keskiyöllä. Rituaalin vannominen alkaa, uskokaa tai älkää, sanoilla ”Minä lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon…”
• Siitoin tiesi myös monenlaisia käteviä loitsuja: ”Halutessanne juoda paljon viinaa, mutta halutessanne silti pysyä selvänä, menetelkää seuraavasti: Juokaa kaksi lasia maitoa ja syökää 200 g juustoa. Tämän tehtyänne sanokaa: ”Oi lehmä, Sinuun minä luotan. Sen seurauksena kukaan ei voita Teitä juomingeissa.”
• Siitoimen teoksessa Paholaisen Katekismus on esitetty kymmenen käskyä. Ne ovat vähän toisenlaisia kuin ne tutummat: Ahkeroi myös lepopäivinä sillä se kannattaa; Älä kunnioita isääsi ja äitiäsi , ellei siihen ole tarpeellisia edellytyksiä; Tee huorin, jos se helpottaa olosuhteitasi…
• Siitoin vaikutti moniin ihmisiin. Pari hänen kannattajistaan suunnitteli vuonna 1986 lentokonekaappausta ilmapistoolilla ja hypnoottis-magneettisella katseella.
• Siitoin perusti vanhalla iällään arjalaisen spermapankin. Ilta-Sanomat kirjoitti asiasta otsikolla ”Uusnatsit siitossonneiksi”.
Roope Lipasti
Perttu Häkkinen ja Vesa Iitti: Valonkantajat. Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä. Like 2015.