Puhelin

Perheemme hankki puhelimen. Siinä ei sinänsä ole mitään erikoista, mutta kun tämä on lankapuhelin. Se ei mahdu taskuun, eikä sitä voi siirtää yli kahden metrin päähän siitä, missä se on. Parasta puhelimessa on, että siinä on perinteinen numeroveivi. Siis sormi koloon ja vääntämään.
Lapset olivat innoissaan ja jonottivat päästäkseen kokeilemaan, kuinka vaikeaa viime vuosituhannella ihmisen elämä oli. Aika vaikeaa oli. Tokaluokkalainen ei saanut alkuun yhtään numeroa loppuun saakka väännettyä. Jostain syystä aikanaan hätänumero oli 000, mikä tässä valossa on ehkä järjettömin ratkaisu ikinä: nollahan on siellä viimeisenä.
*
Mutta lankapuhelimessa on hyviäkin puolia. Se ei esimerkiksi ole jatkuvasti kadoksissa. Sitä ei voi unohtaa sateeseen eikä laittaa pesukoneeseen (tänä vuonna perheeseemme on ostettu jo kuusi uutta kännykkää erilaisten tapaturmien ja unohdusten seurauksena). Lankapuhelin on halpa, koska sillä ei voi tehdä muuta kuin puhua. Siihen on sitä paitsi mukavampi puhua kuin kännykkään.
Ennen kaikkea lankapuhelimen hienous on siinä, ettei se mene rikki puoli vuotta sen jälkeen kun se on hankittu (tämä meidän on 80-luvulta). Siksi se onkin todellinen älypuhelin – nämä nykyiset kertakäyttöiset kosketusnäytölliset sen sijaan ovat älyttömyyspuhelimia.
*
Näin ollen, rakas joulupukki, jos luet tätä, olisiko mitenkään mahdollista saada takaisin myös vanhat pesukoneet, astianpesukoneet, videonauhurit sekä levysoittimet. Ja DDR:ssä 70-luvulla tehdyt taskulamput: ne toimivat vieläkin, kun nykyisten led-valotaskareiden käyttöikä on noin kolme päivää (totta kyllä, niiden kolmen päivän aikana ne eivät kuluta kauheasti patteria).
Tänks.
Noiden lisäksi voisit, joulupukki, tuoda kaikille Mobilen lukijoille ja miksei muillekin maailmanrauhaa, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja sen sellaista. (Mutta ihan ensin kuitenkin ne kestävät kodinkoneet ja elektroiikkalaitteet.)

Roope Lipasti,
Mobilen kausilehtien päätoimittaja