Rentoa menoa Rengastiellä
Saariston rengastie täyttää tänä kesänä 25 vuotta ja on suositumpi kuin koskaan. Kun reitti avattiin vuonna 1996 sen kiersi 5000 ihmistä, mutta viime vuonna kulkijoita oli jo liki 23 000. Jos lasketaan Pieni rengastie mukaan, matkalaisia oli 53 000. Pyöräilijöitä menijöistä oli noin 8500 ja autoja tai moottoripyöriä noin 17 000.
Paraisten matkailupäällikkö Niina Aitamurto keräsi vinkit kulkijoille:
1. Matkalle kannattaa varata aikaa. Rengastien voi kiertää päivässäkin, mutta silloin ei oikein ehdi nauttia kaikesta mitä siellä on. Kiertää voi kumpaan suuntaan tahansa, mutta yleensä on hieman väljempää jos lähtee pohjoisesta eli Kustavin suunnasta.
2. Virallisten rengasreittien ohella on mahdollista kehittää myös vaihtoehtoisia reittejä – bussillakin pääsee. Esimerkiksi Fölillä Turusta Röölään ja sieltä edelleen vaikka Seiliin ja Nauvoon. Jos on kiinnostunut ulkosaaristosta, niin tänä kesänä pääsee Utöseen myös express-vuorolla, joka kestää vain puolitoista tuntia normaaliin viiden tunnin sijaan
3. Aktiviteetteja matkan varrelta löytyy monenlaisia. Esimerkiksi luontopolkuja on miltei joka saarella. Saaristomaisemien ohella ehdoton nähtävyys on Paraisten kalkkikaivoksen näköalapaikka. Saaristolaismuseoita löytyy vähän joka paikasta, Nauvossa voi tutustua traktorimuseoon ja esimerkiksi Art Bank -galleriassa Paraisten keskustassa voi käydä ihailemassa Salvador Dalin töitä.
4. Saaristossa kannattaa tietenkin nauttia saaristoruuasta: lähiruoka on yksi monen ravintolan valtti. Poikkeamalla vähän varsinaiselta reitiltä voi löytää hyvinkin eksoottisia paikkoja. Suosittuja paikkoja reitin varrella ovat esimerkiksi Sattmarkin kahvila ja Nauvon vierasvenesatama, jossa on monia ravintoloita. Korppoon hotelli Nestor ja sen ravintola Back Pocket ovat nousseet myös suosioon. Eikä unohtaa kannata Houtskaria, jonka Hyppeis värdshusissa voi illastaa vaihtuvien huippukokkien ruoilla. Myös Iniö on sellainen, joka helposti vain ajetaan läpi, mutta jonne kannattaa hetkeksi kyllä pysähtyä.
5. Seilin saari on pienen rengastien varrella ja tutustumisen arvoinen. Sinne pääsee esimerkiksi menemällä bussilla Nauvoon, sieltä Seiliin ja paluu Turkuun sitten Vitharunin aluksella.
6. Rengastiellä on kahdeksan lauttaa (sekä yksi pelkästään kevyelle liikenteelle) ja ne ovat paria lukuun ottamatta maksuttomia. Mukaan pääsee tulojärjestyksessä. Toisinaan voi joutua hieman odottamaan, joten siksikään ei kannata laittaa aikataulua liian tiukaksi. Pyörällä mahtuu lautoille käytännössä aina.
Roope Lipasti
*
INFO
Saariston rengastie (250 km):
Parainen – Nauvo – Korppoo – Houtskari – Iniö – Kustavi – Taivassalo – Naantali – Turku.
Pieni rengastie (120 km):
Turku – Naantali – Rymättylä – Nauvo – Parainen.
www.saaristonrengastie.fi
www.lautta.net (lautta-aikataulut)