Ronjan keväthuuto kaikuu jälleen Vartiovuorenmäellä

Tätä kirjoitettaessa Turun Kesäteatterin lavasteita rakennetaan vimmalla ja jotain tuttuakin näkyy heti: metsä näyttää vähän samalta kuin kaupunginteatterin Hobitissa. Eikä ihme, sillä sieltähän se on lainattu. Kierrätys on nykyään kova sana myös teatterimaailmassa.

Ja onhan sellainenkin pieni yhteys kaupunginteatteriin, että viimeksi kun Vartsikassa on esitetty Ronja Ryövärintytärtä, Birkin roolin näytteli Mikko Kouki. Ronja oli silloin Outi Alanen. Se oli vuonna 1994, jolloin tämän kesän Ronja ja Birk – Inke Koskinen ja Kasper Korpela – eivät olleet vielä syntyneetkään.

On siis jo aikakin kertoa tarina uudelleen. Ohjaaja Janne Jämsä ehdotti sitä itse. Yksi syy oli, että Ronja on niin hyvä tyyppi, ja menee heittämällä vahvojen naisten jatkumoon:

– Ronjan tarina on teemoiltaan ajaton, ja minusta on mukavaa, että Ronja on nimenomaan tyttösankari – poikasankarien tarinoita kun on niin paljon. Mutta kaikki teoksen hahmot ovat kiinnostavia. Yksi suosikkini on Matias, eli Ronjan isä. Teoksessahan on keskiössä vanhempien ja lasten suhde, ja etenkin Matias kipuilee Ronjan tottelemattomuuden kanssa. Siinä on myös paljon koomisuutta mukana, joten on hienoa, että saimme Teemu Aromaan esittämään Matiasta.

Saako sanoa paskapää?

Jämsä ei ole aiemmin ohjannut Astrid Lindgrenin teoksia, ja Ronjaankin hän on tutustunut vasta aikuisiällä:

– Minulle tutumpia lapsena olivat Eemeli ja Peppi. Heistä on varmaan myös tehty eniten teatteria. Ronjan tarina onkin vähän synkempi, siinä on kuolemaa mukana ja tietenkin se on hyvin jännittävä.

Ohjaaja Janne Jämsän mielestä teatterin tekeminen lapsille ei lopulta juuri eroa aikuisten teatterista: molempia tehdään tosissaan. (Kuvaaja: Roope Lipasti)

Lindgrenin kirjoja on nykyajassa myös muuteltu. Esimerkiksi Pepin kielenkäyttöön on puututtu, ja paheksuntaa on esiintynyt myös Eemelistä, jonka isäparka on kuulemma nykymakuun väkivaltainen.

Mitenkäs Ronja – ainakin siinä hypitään ilman EU:n hyväksymiä turvavaljaita hengenvaarallisen kuilun yli ja kutsutaan kiukuspäiten muita paskapäiksi. Elämmekö viimeisiä hetkiä, kun moista uskaltaa edes esittää?

Ei sentään:

– Pepissä on osin vanhentunutta kieltä, joka ei ole ihan ok. Mutta Ronjassa ei ole sellaista. Toki olemme miettineet, mitä voi nykylapsille näyttää ja mitä ei. Nimittäin se, mitä näyttämöllä on, on aina väite: että onko se normaalia vai ei, emmekä me ainakaan tietoisesti halua loukata ketään. Mutta olemme kyllä esimerkiksi säilyttäneet kielen – kun on oikein tunteet pinnassa, siellä sanotaan paskapää niin kuin kirjassakin. Myös Helvetinkuilu on edelleen helvetinkuilu eikä mikään hemmetinrotko.
*
Ohjaajan mielestä teatterin tekeminen lapsille ei lopulta juuri eroa aikuisten teatterista:

– Molempia tehdään tosissaan. Tarinan pitää lastenjutussa tietenkin vedota sitten myös aikuisiin, tai muuten he eivät tuo lapsiaan sinne seuraavana kesänä. Luulen, että meille tulee tänä kesänä paljon perheitä, joissa vanhemmat ovat nähneet Ronjan silloin 30 vuotta sitten, ja tuovat nyt omat lapsensa katsomaan.

Roope Lipasti

Ronja Ryövärintytär, esitykset Turun Kesäteatterissa Vartiovuorella 16.6.-12.8.