Ruotsalainen hetki lyö ja osuukin
Ruotsalainen hetki on hetki juuri ennen heräämistä. Heräämisensä hetken joutuu jokainen täällä kuitenkin hahmottamaan omin avuin, eivätkä kaikki välttämättä koskaan edes ehdi niin pitkälle. Työryhmälähtöisesti tehdyn, mustanpuhuvan kotimaisen elokuvan takana on joukko suomalaisia eturivin näyttelijöitä: Hannu-Pekka Björkman, Minna Haapkylä, Elina Knihtilä ja Tommi Korpela sekä käsikirjoittaja Teemu Kaskinen.
Iskelmälaulaja Kari Lampikalliolla (Korpela) on ongelmallinen mattokäärö, joka on saatava hävitettyä ennen lomalle lähtöä. Kun muut katoamisen eteen tehdyt temput epäonnistuvat, Lampikallio suuntaa tuottajavaimonsa (Haapkylä) kanssa vanhojen bändikavereidensa luo. Elina Knihtilän ja Hannu-Pekka Björkmanin sisarusparia ei kuitenkaan niin vain höynäytetäkään, enää.
Tommi Korpela piirtää ilahduttavan täysnilkin ja narsistin muotokuvan, Haapkylä puolestaan röyhkeänhersyvän psykopaatin. Björkman tasapainoilee roolissaan tarkasti uskottavuuden ja ei-uskottavuuden välillä. Knihtilä rakkausharhoineen tuo keitokseen herkkyyttä ja tekee elokuvan koskettavimman roolin.
Elokuva erottuu edukseen tymäkän dialoginsa ansiosta. Imuisasti alkava ja yli puoleen väliin ehkä käänteentekevääkin tuoreutta lupaileva kerrontaote kilpistyy kuitenkin harmittavasti etenkin tarinan osalta ja jää lopulta lajityypilleen ominaiseksi. Vaikka Ruotsalaisen hetken kesto ylittää tarinansa kantavuuden noin kymmenellä minuutilla, elokuvan tervetullut kriittisyys ja älykäs dialogi nostavat sen pisteitä. (ae)
MOBIle (4/6)
Ruotsalainen hetki, ensi-ilta Turun Kinopalatsissa 7. marraskuuta.