Säilöttyjä unelmia
Katja Gauriloffin toinen pitkä dokumenttielokuva Säilöttyjä unelmia kertoo säilykepurkin tarinan. Tekijä mietti minkälaisia tarinoita yhden teollisesti tuotetun, alle euron maksavan säilykepurkin valmistamiseen saattaisi liittyä ja lähti sitten ottamaan asiasta selvää.
Kaksi vuotta ennakkovalmistelutyötä ja kaksi vuotta itse kuvaamista ja matkustamista vaatinut elokuva kertoo yhden säilykepurkin valmistamiseen liittyvien ihmisten tarinoita. Kymmenestä maasta kootut tarinat tulevat mm. Brasiliasta, josta purkin metalli louhitaan, Portugalista, jossa tomaatit kasvatetaan ja Puolasta, jossa siat teurastetaan.
Säilöttyjä unelmia on valittu Berliinin elokuvajuhlien Culinary Cinema -sarjaan. (ae)
Säilöttyjä unelmia, ensi-ilta perjantaina 27. tammikuuta – Kinopalatsi 8.