Sokerihuurrettu Anna Karenina

Leo Tolstoin (1828-1910) samannimiseen romaaniin perustuva Anna Karenina on yksi suurista rakkaustarinoista. Kuten Jane Austenin Järki ja tunteet, Anna Karenina pitää sisällään kaksi erilaista rakkauskäsitystä. Niistä pääosan saa Anna Kareninan, korkea-arvoisen pietarilaisen virkamiehen vaimon ja kreivi Vronskin välille kehittyvä, kaiken polttava intohimoinen rakkaus. 

Englantilaisen Joe Wrightin (Sovitus, Ylpeys ja ennakkoluulo) ohjaaman, vahvasti tolstolaisesta realismista etäännytetyn elokuvan ytimessä on yllättäen – ei mitään. Yksi syy siihen on käsikirjoittaja Tom Stoppardin tavaramerkissä, metateatterillisuudesssa.

Stoppardin jäljiltä tarina kerrotaan teatterikulisseissa, jossa parhaimmillaan katsotaan lavastetussa katsomossa istuvia, näyttelijöiden esittämiä näyttämölle asetettuja pahvikulissikatsojia katsovia katsojia. Stoppardin todellisuustasoilla leikittelevään kerrontaan tämä elokuva ei kaadu, vaikka teatterimetafora tuntuukin päälleliimatulta tässä tarinassa. 

Wrightin rohkean, paikkapaikoin kylläkin imelän tyylittelyotteen akilleenkantapää on nimiosaa esittävä Keira Knightley, joka tyytyy maneerisesti nyrpistelemään nenäänsä, kun pitäisi laittaa isompaa vaihdetta silmään ja siirtyä syvemmille vesille. (ae) 

MOBile (3/6)

Anna Karenina, ensi-ilta Turun Kinopalatsissa 11. tammikuuta.