Tappioon tottuneet

Eri pallopelien maajoukkueemme ovat viime vuosina osoittaneet, että vanha väite suomalaisista pelkkinä yksilöurheilijoina ei pidä enää paikkaansa. Sinnikkäästi tappiouralla on pitäytynyt ainoastaan jalkapallomaajoukkueemme. Mitä se voisi oppia muilta edustusjoukkueiltamme?

Kiekkoleijonien kuvan olisi pitkään voinut laittaa kuvitukseksi sanakirjan kohtaan alisuorittaja. MM-kisat saattoivat sujua hyvin erityisesti ns. suurmaita vastaan, mutta menestysmahdollisuudet pilattiin surkeilla esityksillä Itä-Saksaa, Puolaa ja muita kiekkokääpiöitä vastaan. Kaiken takana oli liian alhaalla keikkunut rima: pronssia sinnikkäästi metsästänyt ryhmä ei koskaan saavuttanut edes sitä. Lopullinen muutos tapahtui Curt Lindströmin tultua valmentajaksi vuonna 1993 ja Suomen ryhdyttyä pelaamaan nimenomaan ja pelkästään mestaruudesta.

Jalkapallossa tyydytään liian vähään ja hiukankin säällistä tulosta pidetään suurena menestyksenä. Samasta syystä harvat suomalaiset supertähdet pelaavat maajoukkueessa lähes poikkeuksetta heikommin kuin seurajoukkueissaan. Osin tätä voi toki selittää Messi-ilmiöllä (heikon esityksen todellinen syy ei ole haluttomuudessa vaan siinä, että maajoukkueessa ei rinnalla ole saman tason pelimiehiä kuin seurajoukkueessa), mutta ainakin yhtä tärkeää on se, että kun todellista uskoa menestykseen ei ole, putoaa pelaajan kuin pelaajan suoritustaso vähintään pari pykälää.

Jalkapallomme suuria kirouksia on selittelyn helppous. Lajin asema maailman suurimpana urheilumuotona tarjoaa aina helpon takaportin: näin suuressa lajissa näin pienen maan ei ole edes mahdollista menestyä. Kaikkein kiivaimmat futismiehet jopa väittävät, että lajien kokoon ja maailmanlaajuiseen suosioon nähden Huuhkajat pärjää itse asiassa aivan yhtä hyvin kuin jääkiekko-, koripallo- tai lentopallomaajoukkueemme.

Tämä ei tietenkään pidä alkuunkaan paikkaansa. Jääkiekkoilijamme ovat ainoana maana yltäneet mitaleille kaikissa kolmissa viime olympialaisissa, lentopalloilijat ovat parhaimmillaan olleet muutaman pisteen päässä EM-finaalista ja viime EM-kisoissa loistavasti pelanneet koripalloilijat ovat lentopalloilijoiden tavoin tänä syksynä mukana MM-kisoissa. Jos jalkapallomaajoukkueemme joskus pääsee tällaiselle suoritustasolle, se pelaa varmuudella arvokisoissa.

Karujen tosiasioiden tunnustaminen olisikin äärimmäisen tärkeää. Pitäisi myöntää, että Suomen FIFA-ranking (65.) on surkea, sillä muut Pohjoismaat ovat Islantia lukuun ottamatta 30 parhaan joukossa ja esimerkiksi Suomea selvästi pienempi Slovenia on 20 sijaa Suomen edellä. Lisäksi on hyvä muistaa, että MM- ja EM-kisoihin on päässyt useastikin monia Suomea pienempiä maita (Norjan lisäksi esimerkiksi Latvia ja Pohjois-Irlanti).

Eikä vuoden 2016 EM-kisoihin Ranskaan itse asiassa ole edes niin mahdotonta päästä, koska kisoihin kelpuutetaan aiemman 16 sijasta 24 maata. Karsintoihin osallistuu 53 joukkuetta eli kun tästä jätetään pois asukasluvultaan Saloa pienemmät valtiot (yhteensä viisi), niin peräti joka toinen halukas saa kisapassin.

Edellä esitetyn voisikin – vapaasti suurta turkulaista ajattelijaa Juhani Tammista siteeraten – kiteyttää kahteen ydinasiaan: vaadi ja anna enemmän; älä selittele vaan tunnusta tosiasiat.

Ai niin, ja vielä yksi asia. Vaihtakaa joukkueen lempinimi. Huuhkajat tuo mieleen joukon silmät lautasina nakkikioskilla pyöriviä humalaisia, ei verenmaku suussa ja voitto mielessä vastustajan kimppuun käyvää voittavaa joukkuetta.

Matti Mäkelä

Jalkapallon EM-karsintojen Suomen kotiottelut syksyllä: Suomi – Kreikka 11.10. ja Suomi – Romania 14.10.
Koripallon MM-kisat 30.8.-14.9.
Lentopallon MM-kisat 30.8.-21.9.