Vallatonta irstaisuutta

Kysyimme August Alhqvistilta, kannattaako Seitsemän veljestä käydä katsomassa.

Turun kaupunginteatterissa saa syksyllä ensi-iltansa erään Alexis Stenvallin näytelmä Seitsemän veljestä. Valinta on teatterilta perin rohkea, sillä kaikki kriitikot eivät ole kyseiselle tekstille – tai edes kirjailijalle – lämmenneet. Saimme käsiimme Kieletär-nimisen lehden kriitikon August Ahlqvistin tuoreeltaan tekemän arvion näytelmästä.

Arvio ei ole erityisen mairitteleva. Teatteriyleisön kannattaakin perehtyä hänen näkemyksiinsä ennen kuin hankkii liput, ettei tule pettymyksiä. Sillä kuten Ahlqvist vuoteen 1874 kirjatussa arviossaan (pari vuotta Kiven kuoleman jälkeen siis) toteaa: ”Runomitta, sointu, kielellinen kaunistus olivat kaikki Kivelle aivan tuntemattomia asioita. Tämä olkoon yleisesti sanottu Kiven ’runollisuudesta’ ”

Toisaalta Ahlqvist myöntää, että vaikka Kivi onkin mitä surkein lyyrikkona, niin draamaan hänellä on edes pientä yritystä:

”Dramalliseen tekemykseen näyttää hänellä olleen paras viettymyksensä, sillä taidoksi ei sitä, mikä hänen teoksistansa tällä alalla ilmautuu, voi kutsua, koska taito on luonnonlahjan ja miettimisen yhteinen toiminto, ja tätä yhteyttä ei Kiven miehessä löytynyt.”

Kiven muitakaan kirjallisia ansioita kriitikko ei suuresti arvosta:

”Vaan olkoonpa Kiven dramallisuuskin miten tahansa, novellissaan tahi romaanissaan osoitti hän vasta ei ainoastaan taitamattomuutensa, vaan myöskin kelvottomuutensa.”

Ei lapsille eikä nuorille

Mutta jos mennään kirjailijasta itse Seitsemään veljekseen: ”Niin narrimaista ja niin lapsimaista kirjaa kuin tämä "romaani" on, lienee harvassa kirjallisuudessa”, Ahlqvist arvioi ja jatkaa:  

”Lasten ja nuorison käteen ei tätä tuon suomalaisen Scott-Dickens-Cooperin teosta siis voi antaa!”

Hmm… jonkinlainen ikäraja lienee paikallaan kaupunginteatterinkin esityksessä. Semminkin, kun teoksen kielenkäyttö on niin kamalaa:

”Vielä useammin kuin haukkumasanoja tavataan tässä kirjassa kirouksia; vienompia, semmoisia kuin: hiisi, peeveli, peijakas, kovempain kanssa, semmoisten kuin: helvetti, perkele, saatana, tuhansin eri tavoin käytettyinä, ja usein käytettyinä kekseliäisyydellä, joka kauhistaa”

”Uskonnollisia ja siveydellisiä tunteita loukkaa tekijä usein vallattomalla irstaisuudella”

O tempora o mores!

Ahlqvistin huomion mukaan Kivi kärsii samasta kuin moni muukin kirjailija: ” Tekijän kuvauksesta on vaikea käsittää, mitä hän tällä teoksellansa oikeastaan tarkoittaa.”

Toki Seitsemän veljeksenkin aineksista olisi saattanut saada ihan kelvollisenkin kirjan, mutta kun ei niin ei:

”Raa'an itsekkäisyyden taistelun sivistystä, yhteiskuntaa ja uskontoa vastaan ja kuontumisen näiden alle olisi tekijän aineella voinut kuvata; vaan Kiveltä ei tämä ole onnistunut.”

Ja sama vähän analyyttisemmin:

”Alinomaista raakuutta, joka kirjassa vallitsee, ei keskeytä mitkään hellemmät ja tunteellisemmat välikohdat, jotka muissa romaaneissa ovat niin tavalliset, hurjassa nuorenmiehen-elämässä ei tule esiin mitään vienompaa vaimoista olentoa, sillä vaimotkin, jotka "Seitsemässä Veljeksessä" siellä täällä haamoittavat lukijan silmiin, ovat yhtä rajuluontoisia kuin miehet.”

Ohhoh! Että naisetkin vielä!

”Heidän muuttonsa salolle ja uudistalon perkkaaminen mustaan metsään olisi voinut taitavamman kuvaajan kädessä tulla viehättäväksi kuvaelmaksi”, Ahlqvist huomaa.

Jotain hyvääkin

”Täänkaltainen on nyt tämän "romaanin" köyhä, lapsekas ja naurettava sisällys. Ett'ei siinä ole vähäistäkään tapausten kietoumusta eli intriigiä, näkyy tässä antamastamme sisällyksen esityksestä. Yhtä vähän tapaamme siinä minkäänlaista luonteenpiirrustusta”, Ahlqvist jyrisee, mutta muistuttaa, että onhan teoksessa yksi hyväkin puoli:

”Kaikeksi onneksi on hänen esitystapansa niin ikävätä ja pitkäpiimäistä, että ainoastaan luja päätös tekee kirjan läpilukemisen mahdolliseksi.”

Ja toki nykyteatterin katsoja voi ottaa Seitsemän veljestä myös eräänlaisena haasteena:

”Sitä, joka nämät lorut ikävine ja inhoittavine sisällyksineen jaksaa lukea läpi, on mieheksi sanominen.”

Ja summataan nyt vielä, ellei käynyt selväksi:

”Teos on sekä naurettava että hävettävä, sitä ei voi salata.”

Roope Lipasti

Lainaukset August Ahlqvistin alkuperäisestä, suomeksi tekemästä Seitsemän veljeksen arviosta vuodelta 1874. Ruotsiksi hän haukkui näytelmän jo muutamaa vuotta aikaisemmin.

Veljekset saavat ensi-iltansa kaupunginteatterissa 1.11. Ks. Teatterit-kalenteri, linkki ohessa.