Jo on markkinat!

Markkinahumun luulisi jo laantuneen kaiken temutuksen ja tavaratalojen keskellä, mutta vielä mitä. Turussa järjestetään pelkästään syksyllä kuudet markkinat. Niiden historia ulottuu satojen vuosien taakse.

Vanhin Turun nykyaikaan enemmän ja vähemmän säilyneistä markkinoista on Heikinmarkkinat. Se juontaa aina piispa Henrikiin saakka, jonka järvilallituksen muistoksi alettiin Turun Tuomiokirkkotorilla viettää suurta kirkollista juhlaa. Sen ympärille muodostui aikaan ”Talviheikkinä” tunnetut markkinat. Heikinmarkkinoita vietettiin takavuosina Turun päivänä syyskuussa – joskin parina viime vuonna vanha nimikin on jäänyt unholaan.

Ennen muinoin markkinoihin suhtauduttiin myös asianmukaisella vakavuudella, sillä humu saattoi kestää kolmekin viikkoa. Toki muuten huvitukset olivatkin sitten kortilla. 1700-luvulta lähtien markkinat olivat yleensä lyhempiä, päivän parin tapahtumia.

Ajatus markkinoista – tai niiden ohjaamisesta porvarissäädyn yksinoikeudeksi – lähtee jo 1200-luvulta kuningas Mauno Ladonlukon aivoituisista. Haluttiin, että kauppaa käytäisiin säännellysti ja valvotusti. Se tietenkin auttoi verotuksessa. Yksi markkinoiden vanhoja tarkoituksia olikin saada selville tiettyjen tuotteiden hinta, jolloin niitä oli helpompi verottaa.

Kun siis nykyään markkinavoimat jylläävät pörsseissä, kyse on itse asiassa samasta asiasta: markkinat päättävät mikä on minkäkin asian, eli osakkeen, oikea hinta.

Naiset jääkööt kotia

Nykymarkkinoille pääsee Turussa kätevästi Fölillä, mutta ennen markkinamatkat olivat pitkiä ja ihmeellisiä, kun päästiin oikein suurkaupunkiin. Samasta syystä ne olivat vuoden kohokohtia. Matkat vain olivat pitkiä, myyjiä tuli Hämeestä tai jopa ulkomailta saakka.

Markkinaeväitäkin täytyi varata vähintään muutamaksi viikoksi, kun Hesburgeria ei vielä ollut. Hämeessä tunnettiin aina 1800-luvulle saakka sananparsi ”Turkuevään osaa laittaa, muttei myllyevästä”, jossa paheksuttiin sitä kuinka tuulimyllyissä sai jonottaa pitkiä aikoja saadakseen jyvänsä jauhatetuksi – sen sijaan oli itsestään selvää että Turun markkinoille evästä laitettiin kunnolla.

Koska matkat olivat hankalia, samoista taloista ei välttämättä ihan joka vuosi edes lähdetty markkinoille. Ja kun sitten lähdettiin, niin naiset olivat harvoin mukana. Varmaan syynä olivat kotiaskareet ja kukaties lastenhoito, mutta epäilemättä myös se, että markkinoilla miehet olivat kännissä kuin käet, eivätkä ehkä halunneet toilailulleen lähitodistajia.

Hyvä esimerkki markkinoiden tenhovoimasta on, että kun Turku paloi 1827, sammuttajia ei oikein ollut, koska suuri osa kaupungin miesväestä oli Tampereen markkinoilla.

Huoruutta ja juoppoutta

Markkinoista muodostui tietenkin nopeasti ilmiö, jossa kaupankäynnin lisäksi huviteltiin. Tapainturmelus ei tietenkään jäänyt huomaamatta kunnon ihmisiltä. Etenkin 1800-luvulla markkinoita alettiin paheksua oikein huolella ja ne haluttiin vallan kieltää. Osasyy oli toki se, että olisi järkevämpää, kun kaikki vain voisivat myydä tavaroitaan, eikä tarvitsisi aina järjestää erillistä sirkusta sitä varten. 1860-luvulla markkinoiden vuosittainen määrä Turussa vähennettiinkin senaatin päätöksellä kahteen, talvi- ja syysmarkkinoihin.

Keskustelua asiasta käytiin lehdistössä runsaasti:

”Krouvarit taitavat olla ainoat, jotka markkinoista hyötywät, sillä heidän tawaransa silloin käy kaupan ja sitä seuraa juopumus, huoruus, pahat taudit, jumalatoin meno, hewoisten rääkkääminen sekä kaikkinainen muu raakuus ja saastaisuus…”, paheksuttiin Sanomia Turusta -aviisissa 1861.

Ja tietenkin myös tyttösten kunnia oli koetuksella:

”Jokaisen äitin, joka laskee tyttärensä yksinään markkinoille, ei pitäisi päästä sitä rikosta sakotta”, ehdotettiin Suomen julkiset Sanomat -lehdessä 1860-luvulla.

Pirunpaskaa ja pellavaa

Kaupunkilaiset ovat olleet aina ylimielisiä landepaukkuja kohtaan, joten markkinoiden aikaan maalaisten kyykyttäminen oli Turussakin trendikästä. Jonotus kaupungin porteilla tullausruuhkassa oli hidasta. Talonpojilta saattoi 1700-luvulla kulua kaksi päivää Turun torin ahtaalla vaakahuoneella ennen kuin he ennättivät punnituttaa pellavansa, hamppunsa tai humalansa, joista maksettiin tietenkin myös vaakamaksu.

Virkaintoisia virkailijoita riitti ja toisinaan talonpojat kokivat, että heitä viivyteltiin tahallisesti. Usein heidät myös jätettiin pitkäksi ajaksi tulliporttien ulkopuolelle säiden armoille. Sinä aikana puolestaan saaristolaiset, jotka olivat ovelasti tulleet veneillä, ennättivät myydä tuotteensa.

Maalaiset itse ostivat markkinamatkallaan suolaa, kankaita ja sen sellaista. Myös koko vuoden lääkkeet hankittiin kun kerran kaupunkiin saakka oltiin tultu. Tavallisin lääkeostos oli mikstuura, joka auttoi melkein kaikkeen, sekä mustaparran tipat, jotka auttoivat mm. hengitysvaikeuksiin. Pirunpaska puolestaan oli suolistovaivoihin tarkoitettua hajupihkaa. Metrilaku ajanee nykyään saman asian.

Eläinparkoja ja pahaa leipää

Elinkeinovapauden myötä markkinoiden merkitys väheni, kun kuka tahansa saattoi myydä torilla tuotteitaan. Uudelletorille (Kauppatorille) tuotiinkin myytäväksi kaikenlaista tavaraa sekä myös eläimiä, joskin varsinainen hevostori oli Kupittaalla.

Vetonauloja ihmisten houkuttelemiseksi keksittiin jo silloin. Ruokakauppias Pettersson esimerkiksi tuotti pällisteltäväksi eläviä peuroja 1800-luvulla. Myös hylje pääsi torille yleisön töllisteltäväksi. Se oli nähtävillä joka toripäivä, muttei ollut myynnissä.

Tarkkana tuli silloinkin olla torin tuotteita ostettaessa. Åbo Tidningar varoitteli 1856 torin leivistä: ”Raision, Maarian ja Liedon akkain leipä on vastenmielistä, jauhotettua, huonosti paistettua ja tahmeaa”.

Teksti: Roope Lipasti

• Lähteenä käytetty Jukka Heinisen markkinoiden muuttumista käsittelevää gradua (TY 2013)
• Syksyn markkinoita: Turun päivän Suurmarkkinat 21.9; Turun Kansainväliset Suurmarkkinat 2.10.; Silakkamarkkinat 23.10.; Turun Kauppatorin Suurmarkkinat 14.11.; Turun Kauppatorin Joulumarkkinat 19.11.; Vanhan Suurtorin Joulu – neljänä vloppuna alk. 22.11.