Jouluntaikaa

Kun olin pieni, joulut olivat täynnä taikaa. Ikkunasta ulos katsoessa saattoi nähdä tontun ja jokaisen adventtikalen-terin luukun avaaminen oli jännittävää. Minulla oli perinteinen kalenteri, mutta kerran ekaluokkalaisena maistoin suklaakalenterin suklaata. Minulle tuli niin paha olo, että harkitsin tosissani koulusta pois jäämistä.

Tapana oli käydä joulumarkkinoilla Lappeenrannassa. Siellä syötiin grillimakkaraa ja pääsin koiravaljakon kyy-tiin. Siitä alkoi piparintuoksuinen joulunodotus lahjatoivelistoineen, tonttulakkien varastoista kaivamisineen ja korttien askarteluineen.

Minulle on kerrottu, että toisena joulunani sain lahjaksi ksylofonin, jota sanoin sahaksi ja tahtikitaraksi. Seitse-mänvuotiaana sain kahdet kiikarit, koska olin kirjoittanut pukille useamman kerran ja tontut olivat pudonneet las-kuista. Kymmenvuotiaana taas kiinnostuin yhteiskunnallisista asioista niin, että ajattelin vakavissani kirjoittaa yleisönosastolle naapurin kauheista jouluvaloista. Löysin tuon tekstin äskettäin. Sen mukaan valot muun muassa häiritsivät yöuntani.

Viime jouluna en enää löytänyt satumaista joulutunnelmaa, vaikka kaikki oli periaatteessa niin kuin ennenkin. Olen itsekin ollut pari kertaa pukkina perheellemme, mutta kun pikkuveli puki parran päähänsä, katosi kai viimei-nenkin osa lapsuuden joulujen taiasta. Ehkä olen kasvanut isommaksi ja alkanut löytää joulutunnelman tonttujen sijaan lahjojen ostamisesta ja kynttilöiden polttamisesta.

Ilona Pesu

Kirjoittaja on koululainen, joka käy kahdeksatta luokkaa Savitaipaleen yläkoulussa.