Kirkkaita toiveita

Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä syvempää on pimeys. Ensinnäkin oman pään ja sydämen sisällä, mutta ennen kaikkea ulkona. Siitä sekunnista, kun kirottuja kelloja siirretään talviaikaan, marraskuu nielaisee pimeään kitaansa pienen ihmisen. Kun herää, on pimeää, kun tulee töistä, on pimeää. Siinä välilläkin on luultavasti pimeää, vaikea sanoa, koska on töissä.

Pelastus saapuu vasta maaliskuussa kun päivät pitenevät. Asialle pitäisi ehdottomasti tehdä jotain. Onneksi Suomessa asuu henkilö, joka voi auttaa. Ei, hän ei ole Paavo Väyrynen vaan…

*

Rakas joulupukki,

Tiedän, että sinua ei ole olemassa, mutta yritetään nyt kuitenkin. Turkulaiset ovat hyvin lahjakkaita ihmisiä, joten sikäli tänne ei paljon lahjoja enää tarvita. Jotain silti.

Ensinnäkin tarvitsisimme talven. Ei mitään arktista miinus 30 astetta vaan pakkasta viisi astetta ja kylliksi lunta. Ihan voit toimittaa joulukuun alussa ja helmikuun lopussa viedä pois.

Toiseksi Turkuun tarvittaisiin kirkkaampi joki. Niin kirkas, että kaamosaikanakin se hohtaisi ja valaisi toivoa asukkaiden mieliin.
Kolmanneksi tarvitaan kirkkaita ilmoja. Ja viimeisenä nöyränä toiveena haluamme kaupunkiin tornitaloja, jotka ovat niin korkeita että em. kirkkaalla ilmalla Tampereelta saakka näkee niiden huiput niin että hirmuinen kateus alkaa särkeä manselaisten säärissä.

Että jos nämä toteuttaisit, niin pärjäisimme hyvin taas pual vuat!

P.S. Mobilen lukijoille voisit tuoda vielä paljon rahaa sekä vihreitä kuulia. Kiitos!

Roope Lipasti
Mobilen kausilehtien päätoimittaja