”Vilpittömästi viihryn vihreässä”

Heli Laaksosesta tuli Suomen ainoa ammatikseen runoileva luontoneuvoja.

Korona-aikaan runoilija Heli Laaksosenkin esiintymisille tuli stoppi, ja siinä samalla oli aikaa miettiä elämää eteenpäin.

– Sinänsä kirjailijan työ on aina vähän sellaista jatkuvaa tuskittelua ammatin kanssa, joten pohdin mitä muuta sellaista voisi tehdä, josta ihmiset ilahtuisivat, hän kertoo.

Niinpä Laaksonen opiskeli Tuorlassa, Ammattiopisto Liviassa, luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Syyslukukausi menikin ihan hyvin ilman kirjoittamista, mutta kevätkaudella tapahtui retkahdus ja syntyi kirja nimeltä Luonnos. Se on Helin oman määritelmän mukaan ”kaunotietoluontokirja – siis vähän niin kuin lihaperunasoselaatikko”.

– Teimme esitelmiä koulussa, siis ihan sellaisia perinteisiä esitelmiä, että haettiin tietokirja ja otettiin selvää jostain asiasta, josta ei tiennyt etukäteen vähääkään, niin kuin vaikka kääpiöpäästäisistä. Luontokirjathan ovat tosi kivoja ja niissä on paljon asiaa, mutta usein ne ovat myös hiukan kuivia, joten mietin voisiko kertoa näistä asioista hauskasti mutta kuitenkin asiapitoisesti.

Niinpä syntyi Luonnos, jossa on selitetty lyhyesti, iskevästi ja hauskasti asioita, kuten ”Aurinko”, ”Lahna” tai vaikka ”Isomaksaruoho”.

Tapa pysyä hengissä

Luonto on asia, joka on ollut jossain määrin Helin runoissa aina läsnä, joten ehkäpä kaikkien ammattien joukosta luontoneuvoja valikoitui sitä kautta. Tai sitten näin:

– Kato ku mul ei oikke ol taipumust mihikää, mut tähä luantoasiaa vois olla eres vähä. Vanhemma ova kuitenki viänee mua mettää ja mummokin asus pello ja metän välis. Et ei tarttenu ihan nollast alottaa. Ja vilpittömästi viihryn vihreässä.

Tuorla osoittautui oikeaksi valinnaksi (ja palataan samalla yleiskieleen):

– Kun olin opettajien autossa matkalla tutustumaan luontokohteisiin, tunsin niin olevani omien joukossa. Auto oli täynnä käpyjä ja soraa, kuusenneulasia ja oksia – ja ne oksat ihan varmasti olivat myös hyvin tärkeitä oksia! He osasivat hienosti välittää sen luonnonrakkauden.

Kuva: Suvi Elo

Oma hyönteisnimi

Yksi laaksosmainen luontoinnovaatio on kuuden metrin luontopolku:

– Se on sellainen, jolla pitää katsoa tarkemmin ja edetä hitaammin. On kiehtova ajatus, että kaikki on jotain ja kuuluu samaan systeemiin. Jos esimerkiksi raavin tästä ikkunavälistä sormella sen, mitä siellä on, niin sitä helposti kutsuu röhnäksi, mutta oikeasti siinä on esimerkiksi hämähäkinseittiä, koivunsiemeniä ja pari hyönteisen siipeä. Jos kouraisi samalla tavalla maata, niin sieltä löytyisi tuhatkertaisesti kaikkea. Ja sillä kaikella on myös nimi, mikä on huikeaa. Tai ellei ole nimeä, niin sitten se vasta huikeaa onkin, sensaatio suarastas!

Kuuden metrin luontopolulla katsojalle tarjoillaankin juuri kaikenlaisia pieniä luontohavaintoja – ja tietenkin runoja ja tarinoita. Bonuksena kaikki saavat oman hyönteisnimen:

– Ihailen muuten suuresti erilaisia nimistölautakuntia, jotka antavat nimiä vaikka sammaleille, sienille tai hyönteisille. Siellä on tosi lahjakasta väkeä!

Ei voi elää Pasilassa

Jos haluaa löytää oman sisäisen luontoihmisensä, tuore luontoneuvoja ehdottaa hakemaan sitä yllättävästä suunnasta:

– Voisi pohtia fotosynteesiä. Kun sen käsittää oikein syvällisesti, niin sen jälkeen on vaikea katkaista puusta yhtään oksaa, saati ajaa nurmikkoa. Puhumattakaan, että laittaisi sen nurmikon tilalle asvalttia, Laaksonen vakavoituu.

Asia on oikeastaan aika yksinkertainen: kaikki lähtee auringosta ja siitä, että kasvit pystyvät yhteyttämään valosta itselleen ravintoa – ja siinä sivussa antavat meille happea. Ilman kasveja ei olisi mitään. Ihminen – liha, jos krouvisti sanotaan – tarvitsee kasveja:

– Mikään elollinen ei pysy kauan hengissä Pasilassa – eikä muussakaan paikassa, jossa ei ole kasveja. Pitäisi ymmärtää, ettei puu ole mikään ympäristön kaunistus vaan kaiken edellytys. Nykyään esimerkiksi kaikki paikat kaupungissa on kivetty tai asvaltoitu. Niinpä sitten ovatkin kellarit täynnä vettä, kun se ei pääse imeytymään maahan ja kulkeutumaan pohjavesiin ja kiertämään jälleen taivaalle ja niin edelleen. Ihminen haluaa tehdä kaikesta sisätilan, mutta ei se toimi sillä tavalla. Maapallo on niin hienosti järjestetty, ettei sitä pidä mennä sorkkimaan, ku ei ossa.

Laaksonen ei kuitenkaan ole maailmalopun profeetta:

– Huolen sijaan tahtoisin päinvastoin synnyttä rakkautta luontoa kohtaan. Että lähivuosikymmeninä kun googlaa sanan ”sammal”, niin kymmenen ensimmäistä vastausta ei olisi, miten päästä siitä eroon, vaan että mitä kaikkea hyötyä siitä on.

Luontoillan satoa

Syksyllä Heli rantautuu Turun kaupunginteatteriin yhdessä tutun turkulaisen luontoasiantuntija Ari Karhilahden kanssa. Luvassa on luontoaiheista keskustelua, vastauksia yleisön kysymyksiin, runoja tietenkin, tarinoita sekä myös kuvia – molemmat kun kaiken muun lisäksi maalaavatkin:

– Meille voi lähettää etukäteen kysymyksiä vaikkapa Facebook-sivuni kautta ja me sitten niitä ihmettelemme. Ari tietenkin tietää niistä asioista enemmän, mutta minä kerron tarinoita ja sattumuksia joita mieleeni kysymyksistä tulee ja luen väliin runoja. Kysymykset voivat olla melkein mitä tahansa. Viimeksi kysyttiin muun muassa sellaista, että kun saukot uivat meressä, niin pitääkö niiden huuhdella turkki sen jälkeen, ettei se jää suolaiseksi.

Roope Lipasti

Heli Laaksosen ja Ari Karhilahden Luonto- ja runoilta Turun kaupunginteatterissa lauantaina 30.9.
Katso kalenteri

Kainalojuttu:
6 nopeaa Helille

Paras kasvinimi?
Pikkulaukku

Paras sienen nimi?
Lakritsirousku. Hauskin olis kyl noronuhruhapero (tahtoisin tavata sen nimistötoimikuntalaise). Parhaat limasienet (mitkä o eri ko siänet, lähempän ameeboi) on mahtivähänen ja nyppykultanen.

Paras linnun nimi?
Töpökääpiötypäkkö.

Suosikkikasvini?
Luhtalemmikki. Se färi, se muato, se lapsellisuus!

Suosikkiötökkäni?
Tulilude! Sil on alkuasukasheimon kilpi selkäpanssarina. (Olen itte kuvannu niit Latvias. Muut kirjailijat oli kaupois. Mää olin puistos polvillani lehmuksen tyvel kuvamas tulilutei.)

Mitä kasvin nimeä ei ole mutta pitäisi olla?
Rauhakaunokki! Ko sen kasvi näkis vaik kuinki kaukka, tulis heti hyvälämminhellä miäl, ja menis äkki naapurilt pyytämä virheitäs antteks ja kysymä, saiskos korvata. Ja naapur antais.